Ensimmäinen blogipostaushan on perinteisesti bloggaajan esittelypostaus, ja mikäs sen parempi tapa esitellä itseään kuin haastattelu. Koska on turha odottaa tässä vaiheessa vielä mitään kysymyksiä keneltäkään blogiini eksyneeltä, päätin haastatella itse itseäni :). Enjoy:

 

1. Kuka olet?

18-vuotias nainen , joka haluaa laihduttaa takaisin unelmamittoihinsa. Koska moni ystäväni lukee blogeja, haluan säilyä anonyyminä. Julkaisemani kuvat saattavat olla varsin kamalaa katsottavaa, ja uskoisin sen olevan ymmärrettävää etten halua pienen asuinpaikkakuntani ihmisten tunnistavan minua niistä.

 

2. Lähtömittasi?

paino n.74kg ja pituus 170cm. Lievää ylipainoa on siis kertynyt, mutta en onneksi aivan valaan mitoissa vielä ole.

 

3. Miksi bloggaat?

Olen jo kauan haaveillut omasta blogista kuitenkaan uskaltamatta sitä perustaa. Blogi on pääsääntöisesti tukena laihtumis"urakassani" ja mahdollisesti myös vertaistukena muille laihduttajille. KUN pääsen unelmamittoihini aion perustaa lifestyleen ja muotiin keskittyvän blogin, mikä on minulle tsemppaava tavoite. Blogi toimii myös ikäänkuin päiväkirjana minulle ja auttaa pysymään perillä laihdutustilanteesta.

 

4.  Kuinka aiot toteuttaa laihdutusurakkasi?

Aion keskittyä parantamaan rappeutuneita elintapojani muuttamalla ruokavaliotani terveempään suuntaan ja herättämällä nuupahtaneen liikuntainnostukseni talviunilta. Lenkkeillä aion vähintään 3 kertaa viikossa ja salilla alan käymään heti kun rahatilanne paranee (opiskelijabudjetti rajoittaa toimintaa suuresti). Ruokavaliossani aion kiinnittää huomiota hiilihydraattien määrään (pakko vähentää!). Proteiinien lisäys ja sokereiden vähennys on myös tavoitteena. Vedenjuonti on aika hyvissä uomissa jo, mutta aina voi parantaa!

Tärkein tavoite minulle on kuitenkin pysyvä elämäntapamuutos. Suvussani on paljon mm. sydän- ja verisuonisairauksia sekä ylipainoisuutta, enkä aio seurata heidän jalanjälkiään.

 

5. Mistä haet motivaatiosi?

No peili ainakin on erittäin suuri motivaattori! peilikuva ei ole miellyttänyt silmää todella pitkään aikaan. Musiikki, inspiroivat kuvat (mutta ei mitkään anorektiset thinspiration kuvat) ja terveyslehdet nostattavat myös intoa laihduttaa.

 

6. Lopuksi: Mikä on lopullinen tavoitepainosi?

Aion keskittyä peilikuvan parantamiseen ja vaatekoon pienentämiseen enemmän kuin puntarin tuijotteluun. Koska muutama vuosi sitten painoin alle 65kg, voisi se olla suuntaa antava tavoitepaino. En halua kuitenkaan stressata liikaa, sillä stressi vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja hidastaa laihtumista!

 

Tästä se alkaa; matka kohti parempaa peilikuvaa.